#9
The Prodigy – The Fat of the Land

Ilmestymisvuosi: 1997
Wikipedia-genre: alternative dance, oldskool jungle, big beat, dance rock, industrial rock, synthpunk
Olenko kuullut aikaisemmin: joo
Parhaat biisit: Smack My Bitch Up, Narayan, Breathe

Nyt on taas luvassa jotain uutta minulle, vaikka tämän juuri jonkin aikaa sitten kuuntelin. Mutta siis yleensäkin jotain uutta. Tälläistä elektronista musiikkia ei ole tullu kauheasti soitettua. Tai miksi ikinä haluatte tätä kutsua. Wikipediakin antaa sille monta nimeä, joista en ole ikinä edes kuullut. Mitäköhän esimerkiksi on Oldskool Jungle? Alunperin minun oli tarkoitus kuunnella saman esittäjän myöhempi julkaisu Invaders Must Die, mutta kirjoitin epähuomiossa The Fat of the Landin viimeisen arvostelun perään niin mennään nyt tällä.

Albumin avaa heti biisi, joka koostuu pääasiassa sen nimen Smack My Bitch Up hokemisesta. Kun ensimmäistä kertaa tämän nimiseen kappaleeseen törmäsin, niin tuli vähän sellanen "Oh dear..." -fiilis, että mitäköhän gangsta räppiä tämäkin nyt sitten on, mutta sitten se yllättääkin olemalla itselleni levyn kovin biisi. Todella menevää settiä. Kuten on seuraavakin ja sitä seuraava ja sitä... Taso pysyy hyvänä koko albumin ajan, jos ei kuitenkaan ensimmäisten biisien loistavuuden tasolle enää päästä. Tällä levyllä, tai tämäntyyppisessä musiikissa, lyriikat eivät välttämättä ole se pääasia eikä niissä tällä kertaa ole mitään mainitsemisen arvoista. Levyn kansikuva on muuten oikein hieno. Tässä vaiheessa, koska en keksi paljoakaan sanottavaa tästä levystä, ilmaisen tyytymättömyyttäni siihen kuinka lyriikoiden etsiminen kaiken maailman paskasivuilta on varsinainen pain in the ass... Arvatkaas mitä muuta, en tavallisesti pidä kun tekstissä sekoitetaan englantia ja suomea, kuten tuossa edellä tein, mutta en ala tuota lausetta enää muokkaamaan.

Ja, kappas, tässähän on jo niin pajon tekstiä, että mennään suoraan lopetukseen. Ylipäätään antaisin The Prodigyn The Fat of the Landille 4/5 tähteä, elikkäs erittäin nautittava kokemus.

Seuraavaksi vuorossa: Queens of the Stone Age - Songs for the Deaf (Lähestytään kymmenen levyn merkkipaalua... Ja tiedän, tiedän, onko tämäkin mielestäsi samaa sontaa kuin kaikki aikaisemmin arvostellut levyt? Olisi ehkä pitänyt nimetä tämä projekti 1001 Alternative Rock albumia, jotka on ihan hyviä... ehkä. Syytä itseäsi, kun et ole ehdottanut mitään kuunneltavaksi!)

-Antti